Credo-ohjelman terveisiä kesäkuussa

06.07.2021

Peruskoulun ja lukion loppukokeet huhtikuussa kirjoittaneet etsivät tällä hetkellä jatko-opiskelupaikkaa. Tänä vuonna kaksi tyttöämme kirjoitti peruskoulun loppukokeet ja menestyivät niissä kohtalaisesti. He jatkanevat opintojaan lukiossa. Kolme tyttöä päätti lukion. Yläkuvassa oleva Damaris pärjäsi kokeissa kohtalaisesti.

Teologian opiskelija Joseph Mpoke Swahili lähettää Suomeen tukijoille terveisiä. Hän kertoo opinnoistaan: "Olen saanut jo kirjalliset opinnot suoritettua ja tämän vuoden alusta olen ollut työharjoittelu-jaksolla. Olen viihtynyt opinnoissani Matongon teologisessa seminaarissa. Minulla ei ole ollut vaikeuksia vaan olen saanut oppia paljon. Olen erityisesti oppinut johtajuus-taitoja. Haluan kiittää teitä tukijoitani. Olette olleet minulle suureksi avuksi. Taivaallinen Isämme siunatkoon teitä suuresti. Toivon myös, että muistaisitte hääsuunnitelmiani rukouksissanne."