Jumalan kulkukoira: Seija Uimonen

Seija Uimosen elämästä kertova kirja "Jumalan kulkukoira" (Uusi Tie 2000) on monella tavalla ravistelevaa kerrontaa. Evakkomatkalla perheen kuopukseksi syntyneellä Seijalla oli rukoileva äiti ja Jumalan kutsun hän koki jo nuorena ja ohjautui ensin työhön Ev.Lut. Nuorisolähetykseen. Niistä ja nuoruuden muista vaiheista lukiessa muistuu elävästi mieleen 1960- ja 1970-lukujen Suomi ja sen kristillisen kentän tapahtumat. Seija oli mukana, kun 1960-luvulla tehtiin matkoja Neuvostoliittoon vainottujen kristittyjen luo rohkaisemaan heitä ja viemään Sanaa. Hän oli mukana myös Sanansaattajien (nykyinen Sansa) radiotyön alkuaikoina ja radiotyötä hän teki myöhemmin Kroatiassakin.

Helmikuun Lähetyksen naiset -illan 20.2.2020 klo 18 vierailija on Seija Uimonen ja kirjana hänen työstään entisessä Jugoslaviassa, nykyisessä Kroatiassa, kertova "Jumalan kulkukoira" (Uusi Tie 2000). Toinen, Kroatian evankelisen kirkon vaiheista kertova Seijan kirja on "Hän nostaa tomusta" (Perussanoma 2015). VINKKI: Kirjaa saa tällä hetkellä Perussanoman alennusmyynnistä 2 eurolla.

Sosialistiseen Jugoslaviaan ei ollut mahdollista lähteä tekemään lähetystyötä, mutta Sanansaattajat lähetti Seijan Zagrebin yliopistoon opiskelemaan serbokroatiaa 1977. Vuoden kieliopintojen jälkeen olivat vuorossa teologian opinnot, joista hän valmistui 1984. Koko opiskeluajan hän rakensi samalla suhteita paikalliseen väestöön olosuhteiden sallimissa rajoissa. Zagrebin seurakunnassa hän sai opettaa lapsia ja nuoria, pitää raamattutunteja ja vierailla vanhusten luona. Tiedekunnan loma-aikana hän etsi niitä ihmisiä, jotka olivat ennen kuuluneet evankeliseen kirkkoon.

Seija Uimonen kirjoittaa, että Suomesta kantautui tuolloin viestejä herätyksistä ja "oli vaikea kuvata suomalaisille hengellisen elämän vähäisyyttä Jugoslaviassa". Työn yksinäisyyskin vaivasi. Työtovereista piti luopua: kuka lähti kotimaanlomalle, kenen oleskelulupa päättyi. Hän kirjoittaa: "Kun kesällä 1982 palasin yksinäisen ja raskaan työkauden jälkeen Suomeen, sekä henkiset että fyysiset voimani olivat lopussa." Lapin matkalla Seija kohtaa eräällä rannalla kurjan kulkukoiran, joka ei pois hätistämisestä piittaa vaan painautuu vasten ja "jää katsomaan uudelleen rakkautta, hellyyttä ja uskollisuutta täynnä olevilla silmillään. Silloin tajusin, että nyt on kaksi Jumalan kulkukoiraa kohdannut toisensa. Molemmat ovat uupuneita, rähjääntyneitä, yksinäisiä, kykenemättömiä rakkauteen. Ymmärsin, että Vapahtaja lähestyi minua yksinäisen ja haavoittuneen eläimen kautta", hän kertoo.

Kuuden Suomen-vuoden jälkeen Seija Uimonen palasi Jugoslaviaan 1990 Zagrebiin ja Kutinaan ja sai työtoverikseen Raili Tapion. Itä-Euroopan sosialistiset maat kokivat vapautumisen aikaa, kirkot saivat omaisuuttaan takaisin, monissa maissa oli herätystä. Kuitenkin pian alkoivat alueella poliittiset levottomuudet ja sotiminen. Oli ilmahälytyksiä, pitkiäkin oleskeluja pommisuojissa, joissa oli kuitenkin myös monissa keskusteluissa tilaisuuksia evankeliumin kertomiseen. Kirjan takakannen teksti kuvaakin juuri sitä ajanjaksoa: "Sitkeiden suomalaisnaisten kokemuksia sodan keskellä Kroatiassa: Pakolaisten ja hädässä olevien rinnalla elämistä, rakastamista käytännössä, seurakunnan kokoamista puutteen ja kriisien paineissa, yksinäisten hetkien sisäistä taistelua. Mutta samalla ihmeellistä varjelusta ja Jumalan tekoja ihmisten elämässä."

Sota-ajasta lukiessa ei voi välttyä ajattelemasta viime vuosien kertomuksia Isisin kauheuksista. Niin raakaa Balkanin sota 1990-luvulla oli. Kansat ja kansallisuudet olivat toistensa kimpussa hävittäen ja surmaten. Pakolaisia tuli Kutinaan suurin joukoin. Heille jaettiin ruokaa ja muuta apua.

Rauhan ajan palattua alkoi evankelisen kirkon jälleenrakennus: korjattiin kirkkoja ja muita rakennuksia. Avustuksia saatiin ulkomailta. Suomesta kävi paljon talkoolaisia. Mutta korjatut rakennukset myös täyttyivät kuulijoista. Ihmiset halusivat kuulla Jumalan Sanaa ja oppia sitä. Seija Uimoselle ja hänen työtovereilleen jakso oli työteliäs, mutta kuitenkin myös riemullinen sadonkorjuun aika. Seija valittiin moniin vastuu- ja johtotehtäviin kirkossa.

Loppuivatko vastoinkäymiset kirkon elpymisen ja sodan ahdistusten väistymisen myötä? Väliotsikot kirjassa kertovat muuta: "Huolta monista seurakunnista. Kirkkokriisi puhkeaa. Taistelua kirkon yhtenäisyydestä". Todellakin, kristillinen kirkko on tässä syntiinlankeemuksen maailmassa matkalla ja matkatessa vaatteet likaantuvat monilla tavoin. Siihen me Suomessa ja Kroatiassa tarvitsemme Jeesuksen veren puhdistusta.

Mitä Kroatian evenkeliselle kirkolle kuuluu tänään? Tule kuulemaan siitä Seija Uimosen kertomana torstaina 20.2. klo 18 Tapiolan kirkon Olohuoneeseen. Kahvia ja teetä saatavana seurakuntasalista klo 17-18.

Pirjo Hynninen