Nimeni on Itohan

Silminnäkijä, kokija, näkökulma ja sokea piste - pohdintoja kirjasta "Kristiina Markkanen, Itohan Okundaye: Nimeni on Itohan (Docendo 2020)"

Silmiemme edessä maailma on hyvin nopeasti muuttunut. Kymmenessä vuodessa on vaihtunut näkymä maailmanpolitiikan painopisteistä, ilmastokysymyksestä, pakolaisvirroista, teknologiasta ja tiedonvälityksestä, pandemioista - listaa voisi jatkaa pitkään. Kaikki nämä ovat yhdessä vaikuttaneet myös kristillisen lähetystyön tilanteeseen. Se mikä ennen oli kaukana onkin nyt lähellä, keskuudessamme. Nuori sukupolvi on meilläkin syntynyt monikulttuuriseen Suomeen. Varttuneempi sukupolvi hämmästelee muutoksen nopeutta. Muutokseen keskittyessämme, unohtuu kuitenkin helposti, että kaikki ei suinkaan ole muuttunut. Ei lähetyksessäkään. Sen ytimessä on edelleen muuttumaton evankeliumi Jeesuksesta ja hänen sovitustyöstään.

Jokaisen maahamme tulijan elämäntarina on omanlaisensa. Niin myös nigerialaisen Itohan Okundayen. Otan tässä esille muutaman näkökulman teoksesta, jota sen kirjoittaja Kristiina Markkanen kuvaa "kirjallisuudeksi todellisuudesta". Hän ja Itohanin vaiheissa Suomessa myötäelänyt valokuvaaja ja tutkija Anna Kuokkanen ovat silminnäkijöitä, Itohan kokija.

I näkökulma: Itohanin elämäntarinaa

Itohan (englanniksi Mercy) syntyi 1990 Kadunassa Pohjois-Nigeriassa, josta perhe muutti Benin Cityyn Etelä-Nigeriaan. Hän oli äitinsä neljäs lapsi. Itohanin isä oli ammattisotilas. Isä oli moniavioinen ja Itohanin äiti oli viides vaimo. Moniavioisuus tuo Itohanin mukaan usein köyhyyttä ja vaikka hän kertoo lapsuutensa olleen enimmäkseen hyvää, isän kuudes vaimo oli hänelle ilkeä. Äiti ja isä erosivat ja äiti muutti pois, mutta palasi kun kuudes vaimo sairastui ja kuoli. Perheyhteisö oli erittäin suuri eikä Itohan edes tuntenut kaikkia isänsä lapsia. Hän sai käydä koulua ja olla partiossa. Tosin myöhemmin rahat eivät enää riittäneet koulumaksuihin ja -tarvikkeisiin, joten siitä käytiin kotona jatkuvaa taistelua.

Yläkoulun jälkeen Itohan olisi halunnut jatkaa opiskelua, mutta rahapula kärjisti perheen tilannetta. Kun perheen sukulainen "Täti" lupasi maksaa matkan Eurooppaan töihin, 15-vuotias Itohan tarttui tilaisuuteen. Tuntui hienolta päästä Eurooppaan töihin ja samalla auttaa perhettään taloudellisesti.

Karu todellisuus iski pitkän matkan jälkeen Italiassa. "Madame", hänkin joku sukulainen, pakotti Itohanin kadulle prostituoiduksi nimellä Sharon, jotta hän maksaisi velkansa matkasta ja ylläpidostaan. Hän kertoo: "Alussa häpesin ihan hirveästi sitä, mitä tein. Mutta vähitellen sitä oppii pitämään todellisen minänsä erossa siitä, mitä tekee. Omaksuu roolin." Monelle huumeet ovat pettävä pakopaikka kestämättömässä tilanteessa. Huumeita Itohan ei koskaan onnekseen käyttänyt. Hän oli joutunut osallistumaan myös lähtiessään voodoo-rituaaliin, joka tehdään lähtijöiden sitouttamiseksi kuuliaisiksi ja pelokkaiksi. Itohan oli kuitenkin enemmän huolissaan äidistään ja sisaruksistaan. Itohan oli yli viisi vuotta Italiassa prostituoituna joko nimellä Sharon tai Osita Otisasa, Kolumbiasta tullut. Niillä tiedoilla hän sai Italiassa oleskeluluvan. Monien vaiheiden jälkeen raskaana oleva Itohan päätyi Suomeen vuonna 2014 ja hänen poikansa syntyi Suomessa.

II näkökulma: Laillisuusvalvonta- ja auttamisinstituutiot

Kun Itohan vuonna 2014 saapui Suomeen, hän anoi lentoaseman poliisiasemalla turvapaikkaa kertomalla entisen osittain keksityn tarinan. Turvapaikanhakijoiden palvelut käynnistyivät kiitettävästi: Itohan vietiin Helsingissä Kaarlenkadun vastaanottokeskukseen, annettiin ruokaa ja oma huone, koska hän oli raskaana. Kallion terveysasemalla hän pääsi terveydenhoitajalle ja sosiaalityöntekijälle. Häntä autettiin ja opastettiin. Ihmiset olivat ystävällisiä. Lapsi syntyi melko pian ja synnytyksessä oli mukana doula, synnytysavustaja. Muutaman kuukauden kuluttua Itohan siirrettiin Kristiinankaupunkiin. Hän sai ensimmäisen kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa 2015, koska hänellä oli oleskelulupa kansainvälisen suojelun perusteella Italiassa.

Seurasi uusia hakemuksia, asianajajan, yksityisten ihmisten ja järjestöjen tuella. Vuonna 2016 Itohan kertoi asianajajalleen ja auttajilleen oikean nimensä ja taustansa, koska hän halusi olla niistä totuudellinen. Nyt hakemukset tehtiin Itohanin oikealla nimellä ja tiedoilla. Itohania ei silti henkilökohtaisesti haastateltu vaan kaikki tapahtui kirjallisen viestinnän kautta. Tuntui, että Itohanin tilanteeseen ei kunnolla paneuduttu, vaan paperit tulivat aina samojen päätösten kanssa takaisin. Vuoden lopulla Itohan ja lapsi jopa yritettiin palauttaa Italiaan, joka ei kuitenkaan ottanut heitä vastaan: oleskelulupa Italiassa oli mennyt umpeen. Toisaalta silloin oli meneillään pakolaistulva Irakista ja Syyriasta Eurooppaan ja laineet löivät Suomeen saakka. Maahanmuuttovirasto oli täysin ylikuormittunut.

Vasta mediajulkisuuden, lehtijuttujen, seminaarin ja viidentuhannen henkilön allekirjoittaman adressin jälkeen alkoi tapahtua. Itohan haastateltiin henkilökohtaisesti maahanmuuttovirastossa ja hän sai muukalaispassin ja oleskeluluvan 2019.

Monen vuoden monivaiheisesta prosessista lukiessa tulee se tuntu, että yksittäinen ihminen on hyvin avuton byrokratian ja lainsäädännön rattaissa. Tarvitaan myös suurta sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä hakijalta ja häntä avustaneilta. Kuinka moni Itohanin kaltaisessa tilanteessa olisi jaksanut. Onneksi Suomessa on mahdollisuutta tukea ja vaikuttaa sekä yksityishenkilönä että järjestöinä. Joitakin muutoksia lakeihin ja käytäntöihin onkin saatu sitkeällä työllä.

III näkökulma: Hengellinen

Itohan oli yläkoulussa Benin Cityssä, kun hän alkoi käydä kirkossa. Hän lauloi kuorossa, kävi Raamattu-opintoryhmässä ja jumalanpalveluksessa. Hän kertoo: "Rakastin Jumalaa ja halusin ylistää Häntä laulaen. Meidän naapurustossa meni kirkkoon muitakin ja menin sinne heidän kanssaan. Äitini oli silloin vielä perinteisen uskonnon eli voodoon kannattaja. Myöhemmin hänkin alkoi käydä kirkossa ja nyt kaikki sisaruksenikin ovat kääntyneet kristinuskoon."

Suomessa: "Helsinkiin tultuani menin afrikkalaiseen jumalanpalvelukseen ja liityin kuoroon. Aloin myös lukea Raamattua. Se tuli minulle yhä tärkeämmäksi. Halusin myös kasteen. Kaste oli minulle tärkeä, koska halusin jättää vanhan elämäni taakse ja aloittaa uuden elämän. Rukoilin, että saisin elämälleni uuden suunnan, että saisin jäädä Suomeen ja että löytäisin paikkani."

Joulukuussa 2014 Itohan sai voimakkaan hengellisen kokemuksen. Se muutti häntä sisäisesti - "olin vuosikausia esittänyt roolia ja nyt halusin identiteettini takaisin" - mutta myös ulkoisesti, pukeutumista myöten. Kesti kuitenkin vielä pitkä sisäisen kamppailun aika ennen kuin Itohan sai rohkeutta kertoa oikean nimensä ja lähtötaustansa.

Itohan sai Suomessa paljon henkistä ja konkreettista apua ja tukea. Ratkaisevaa oli kuitenkin hänen uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan, joka kantoi häntä huolimatta pettymyksistä turvapaikkaprosessissa ja myös yllättävässä palautusyrityksessä Italiaan. Hän kertoo: "Se oli Jumalan voimannäyte. Koin sen silloin todella voimakkaasti. Otin Raamattuni mukaan lennolle, lauloin, rukoilin ja sanoin:"Rakas Jumala, jos tämä on tarkoitettu, niin sitten se on."

Kirjan lopulla Itohan mietti: "Minun Luojani on pitänyt minusta kiinni. Olenko antanut anteeksi? Hyväksikäyttäjilleni, itselleni, Jumalalle, Suomen viranomaisille, kenelle? Olen. Totta kai olen antanut itselleni anteeksi. Olin niin nuori, kun lähdin, vasta lapsi. Ei viisitoistavuotiasta voi syyttää niistä hölmöyksistä, jota hän tekee. Olen todellakin myös katunut tekojani, ja olen antanut itselleni anteeksi, koska Jumala on antanut minulle anteeksi. Olen vilpittömästi antanut anteeksi myös niille, jotka ovat hyväksikäyttäneet minua, koska en halua olla katkera. Katkera ihminen on kuin vanki: ikuisesti sidottu niihin, jotka ovat tehneet väärin. Silloin ei pääse elämässään lainkaan eteenpäin. Kun antaa anteeksi vihamiehilleen, niin kuin Raamattu opettaa, se on todellista rakkautta. Rakkautta elämään."

IV näkökulma: Sokea piste

Ihmisen silmässä on sokea piste. "Siinä verkkokalvon kohdassa, josta näköhermo lähtee silmästä, ei ole reseptorisoluja. Näkökentässä on tässä kohtaa sokea alue." (Ihmisen fysiologia ja antomia). Meidän maassamme sokea piste on siinä lain suojaamassa kaupanteossa, jossa on mahdollista ostaa ihminen hyväksikäytettäväksi. Meillä uskotaan, että jokainen nainen (yleensä lähes aina nainen), joka myy seksiä, tekee sen omasta vakaasta tahdostaan. Muualla maailmassa on ihmiskauppaa ja väärinkäytöksiä, ei meillä. Eikö kauppatavaraksi joutuminen herkällä seksuaalisuuden alueella ole aina epäinhimillistä ja väärin?

Itohanin elämäntarina osoittaa, että maahamme tulee ihmisiä hyvin erilaisten elämänvaiheiden ja -kohtaloiden kanssa. Jokaisella on oikeus kuulla evankeliumi ja tulla nähdyksi ja kohdatuksi ystävällisesti ja arvostavasti.

Aina ei hätää tunnisteta. Silmät voi myös sulkea. Kirjassa "Kunniaton mutta vapaa", Suomeen päätynyt afgaaninainen kertoo, että sai Suomen auttamisjärjestelmästä vain osittaista, riittämätöntä apua väkivallan ja pakkoavioliiton uhkan edessä, koska niitä ei tunnistettu. (Eveliina Talvitie: Kunniaton mutta vapaa. Like 2022)

Laittoman ase- ja huumekaupan ohella seksiperäinen ihmiskauppa on eräs tuottoisimmista rikollisuuden muodoista maailmalla. (Antti Kuronen: Naiskaupan ytimessä. Yle Ulkolinja, 2019. https://areena.yle.fi/1-4518040)

Espanjassa se on Euroopan laajinta (Kaisa Beltran ja Johanna Erjonsalo: Kadonneet tytöt. Atena 2021) Itohanin miete: "Enkä usko, että ihmiskauppaa voidaan kovin helposti kitkeä tästä maailmasta. On todella vaikea pysäyttää miljoonan madamen ja sponsorin bisnes. Ihmiskauppa on juurtunut perheisiin ja yhteisöihin. Sitä ei voi pysäyttää, ei ainakaan niin kauan, kun me unohdamme seksin ostajat. Eivät tytöt seiso kadunvarressa huvikseen."