Pioneerityö Koillis-Keniassa; ihmisoikeustyötä ja lukusaleja

26.06.2019

Koillis-provinssi on pinta-alaltaan Kenian kolmanneksi suurin. Luonnon tuomien vaarojen lisäksi ihmiset kärsivät konfliktien ja väkivallan aiheuttamista haitoista. Somalian rajan läheisyys lisää osaltaan turvattomuutta myös Kenian koillisosassa. Alue on terroritoiminnan kasvualustaa. Koulutettu työvoima tai avustustyöntekijät eivät usein halua tai uskalla työskennellä alueella. Työ Koillis-Keniassa on aloitettu suomalaisen SLEYn aloitteesta vuonna 2007 yhteistyössä kenialaisten kanssa. Kenian luterilaisella kirkolla ei tätä ennen ollut työtä koillisprovinssissa, lukuun ottamatta radio-ohjelmia, joita on lähetetty alueelle.

Koillis-Kenian alue on yksi maan köyhimmistä lääneistä. Noin 70 prosenttia ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella, mikä tarkoittaa alle yhtä euroa päivässä. Toistuvat kuivuusjaksot vaikeuttavat elämää. Ruuan saanti on ongelma ja asukkaat joutuvat usein turvautumaan ruoka-apuun. Koillis-Kenian alue on harvaan asuttua ja suurin osa sen asukkaista saa elantonsa paimentamalla ja kasvattamalla eläimiä.

Lue lisää